Tapahtumia

Sekakuoroliiton sekakuoropäivät 2019 


Tervetuloa ilmoittautumaan 2000-luvun musiikkia Itämeren rannoilta -sekakuoropäiville 2019!

Ilmoittautua voit vielä 31.1.2019!


Sekakuoropäivät järjestetäänTallinnassa 15.-17.3.2019.

Liiton sääntömääräinen liittokokous järjestetään pe 15.3.2019 illalla laivan konferenssitiloissa.

Voit ilmoittautua päiville joko yksittäisenä laulajana (laita ryhmän nimikenttään oma nimesi) tai ryhmänä (ryhmän nimi). Nyt keräämme ensin yhteyshenkilötiedot ja ryhmien osallistujamäärarvion.

Kun olemme saaneet yhteyshenkilön tiedot, lähetämme hänelle ryhmäkohtaisen linkin. Tuota linkkiä yhteyshenkilö jakaa oman ryhmänsä jäsenille, jotka täyttävät siihen henkilökohtaiset tietonsa.

ELI TÄYTÄ ENSIN TÄMÄ YHTEYSHENKILÖILMOITTAUTUMINEN! (Linkki sivun lopussa)

Lauantai-illan konsertti

Sekakuoropäivien suurkuoro esittää iltakonsertissa lauantain koulutuksessa harjoiteltavat laulut kouluttajien Pärt Uusberg ja Kari Turunen johdolla. Ohjelmiston tulee olla 2000-luvulla sävellettyä, pohjoismaista tai balttialaista. Tämän lisäksi kuoroilla on mahdollisuus esiintyä 1–2 laululla (max. 5 min / kuoro). Konsertissa on tilaa 8 kuoron max. 5 minuutin esitykselle. Ilmoittautumiset liiton taiteelliselle johtajalle 31.1.2019 mennessä sähköpostilla hanna.remes(at)evl.fi

Koulutuspäivien alustava aikataulu ja ohjelma

Pe 15.3.2019

  • klo 19–19.30 Kokoontuminen Katajanokan terminaalissa ja laivaannousukorttien jako
  • klo 20.30 Viking XPRS lähtee (Katajanokan terminaali)
  • klo 20.30 Sekakuoroliitto ry:n liittokokous konferenssitiloissa (vain liittokokousedustajat)
  • Yöpyminen laivalla.

La 16.3.2019

Su 17.3.2019

Aamupala hotellissa

  • 10.00 Koulutus, MuM, tohtorikoulutettava Katri-Liis Vainio
  • Voice Pilates
  • 12.00 Tauko
  • 12.30 Koulutus, kuoronjohtaja, MuM, tohtorikoulutettava, liiton taiteellinen johtaja Hanna Remes
    • Harmonia ja vire – koulutuksessa hyödynnetään lauantaipäivänä harjoiteltua ohjelmistoa
  • 14.00 Vapaa-aika ja omatoiminen siirtyminen satamaan
  • 16.00 Kokoontuminen Tallinn-Reisisadam A-terminaalissa ja laivaannousukorttien jako
  • 16.30 alkaen Buffet-illallinen laivassa
  • 17.00 Viking XPRS lähtee
  • 19.30 Saapuminen Helsinkiin

Päivien osallistumismaksu

  • Liiton jäsenille 60 euroa / hlöä
  • Muille kuin liiton jäsenille 70 euroa / hlö

Osallistumismaksu sisältää koulutuksen molempina päivinä sekä lauantai-illan sekakuoropäivien konsertin. Ilmoittautuminen on voimassa tammikuun 2019 loppuun saakka.

Majoitus-, matkapaketti

Paketti sisältää

  • laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki (m/s Viking XPRS)
  • majoituksen valitussa hyttiluokassa Helsinki–Tallinna (pe-la välinen yö)
  • majoituksen valitussa hotellihuonetyypissä Original Sokos Hotel Viru (la-su välinen yö)
  • aamupalat hotellissa (la ja su aamut)
  • Buffet-illallinen sunnuntaina paluumatkalla laivassa
  • Majoittuminen laivassa / hotellissa
    • 1 hlön A2p seaside standard hytti ja 1 hlön hotellihuone 221 euroa / hlö
    • 1 hlön B2p inside piccolo hytti ja 1 hlön hotellihuone 193 euroa / hlö
    • 2 hlön A4 seaside standard hytti ja 2 hlön hotellihuone 150 euroa / hlö
    • 2 hlön B4 inside standard hytti ja 2 hlön hotellihuone 143 euroa / hlö
    • 2 hlön B4r inside standard allergy hytti ja 2 hlön hotellihuone 143 euroa / hlö

Lisämaksusta

  • Buffet-illallinen laivassa pe 15.3.2019 klo 20.30 (26 euroa/hlö; muut kuin liittokokousedustajat)
  • Salaattibuffet kokousaulassa pe iltana 19 euroa/hlö (vain liittokokousedustajien varattavissa)
  • salaattibuffet sisältää: 3erilaista salaattia (kana-caesarsalaattia, katkarapu- ja kreikkalainen salaatti),
  • lisäksi vihersalaatti, mozzarellajuustoa ja salaattikastiketta, rosalalimppua, patonkia ja levitteitä, kahvia ja kakkua tai piirasta,
  • vettä ja virvoitusjuomaa hanasta, yksi lasillinen IV-olutta tai valko-/punaviiniä
  •   - lisätieto mahdollisista ruoka-ainerajoitteista
  • Lauantai-illan karonkka

OSOITTEET:

Koulutus tapahtuu osoitteessa:
Jakob Westholmi Gümnaasium
Kevade 8
10137 Tallinna

Konserttipaikka osoite:
Kaarli kirik (Kaarlen kirkko)
Toompea 10
10142 Tallinna

Karonkkaa juhlitaan ravintola Rae Meierei osoitteessa:
Rae Meierei
Dunkri 5
10123 Tallinna

 

YHTEYSHENKILÖN ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ LINKISTÄ