4/2014



8.12.2014
Tervehdys Sekakuoroliiton toimistolta!

Joulu lähestyy huimaa vauhtia. Etelässä ei ole tätä kirjoittaessa tietoakaan lumesta ja aurinkokin on näyttäytynyt niin harvakseltaan, että kynttilöitä tarvitaan valon ja tunnelman luojiksi runsaasti. Onneksi myös joulukonsertit tuovat valoa kaamosaikaan! Joulumieltä on liitossa viritelty myös joululaulukokoelma-projektin myötä. Musiikkilautakunnan ajatuksena on koota samoihin kansiin suomalaiseen jouluun liittyviä uudempia lauluja ja vanhoja tuttuja uusina mielenkiintoisina sovituksina. Projektin aikataulu on vielä hiukan avoin ja riippuvainen siitä, kuinka ripeästi asiat lähtevät etenemään. Viimeistään kokoelma on myynnissä syksyllä 2016. 

Muita tässä jäsenkirjeessä tiedotettavia asioita ovat etenkin liittokokous ja Sekakuoroliiton hallituksen valmistelema sääntömuutosehdotus, Vaasan Sekakuoropäivät ja toimiston joululoma ja lisäksi muitutukset liittyen Sulasolin jäsenrekisteriin ja OK-tukiin liittyen..

LIITTOKOKOUS 15.2.2015 klo 13 VAASASSA

Sekakuoroliiton liittokokous pidetään Vaasan kaupungintalolla 15.2.2015 klo 13 alkaen. Ohessa on mukana virallinen liittokokouskutsu, kokouksen esityslista ja valtakirjapohja. Pyydämme palauttamaan valtakirjat 26.1.2015 mennessä liiton toimistoon joko postilla (Sekakuoroliitto ry, Klaneettitie 6–8, 00420 Helsinki) tai skannattuna sähköpostilla ().

Liittokokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi hallituksen valmistelema ja esitarkastutettu sääntömuutosehdotus. Lämpimästi tervetuloa!

HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS

Merkittävimmät muutokset sääntöehdotuksessa koskevat puheenjohtajan ja taiteellisen johtajan kausien pituutta, musiikkilautakunnan valintaa sekä merkkisääntöjä. Myös liittokokouksen pitämisen takarajaa siirrettiin maaliskuun lopusta huhtikuun loppuun, sillä näin saamme hiukan enemmän pelivaraa Sekakuoropäivien ajankohdan kanssa. Loput muutokset ovat enemmän sanamuotojen ja kirjoitusasun korjauksia.

Puheenjohtajan ja taiteellisen johtajan kausia ehdotetaan pidennettäväksi kaksivuotisiksi siten, että puheenjohtaja valitaan parittomina ja taiteellinen johtaja parillisina vuosina. Kaksivuotiset kaudet antavat paremmat mahdollisuudet pitkäjänteiseen työskentelyyn liiton tavoitteiden hyväksi.

Musiikkilautakunnan valitsee tämän hetkisten sääntöjemme mukaan liittokokous. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että musiikkilautakunnalla ei ole itsenäistä päätäntävaltaa vaan se on tilivelvollinen liittohallitukselle. Musiikkilautakunnan asema on samankaltainen kuin työvaliokunnan, jonka liittohallitus valitsee keskuudestaan. Näistä syistä johtuen hallitus ehdottaa, että uusien sääntöjen mukaan liittohallitus, taiteellista johtajaa kuultuaan, nimittää musiikkilautakunnan. Nimitys tulee tehdä kahden kuukauden kuluessa liittokokouksesta.

Nykyisissä säännöissämme on omat pykälänsä liiton merkeille. Hallitus ehdottaa, että säännöistä määrätään jatkossa liittohallituksen antamissa erillisissä merkkisäännöissä. Tällöin, jos merkkivalikoimaan tehdään muutoksia, esimerkiksi valikoima laajenee, ei tarvitse muuttaa liiton sääntöjä vaan ainoastaan merkkiohjesääntöjä, mikä käy helposti liittohallituksen kokouksessa. 

Sääntömuutosehdotus on kokonaisuudessaan liitteenä. Nykyiset säännöt ovat luettavissa liiton nettisivuilla: http://skl.sulasol.fi/saannot
Jos sääntöehdotuksesta on kommentoitavaa tai korjausehdotuksia, pyydämme kirjallista palautetta viimeistään 26.1.2014 mennessä. Ehdotuksia voi lähettää sähköpostilla: .

JÄSENYHDISTYSTEN LIITTOKOKOUKSEN KÄTELTÄVÄKSI ESITTÄMÄT ASIAT

Jos jollakin jäsenyhdistyksellä on asioita tai ehdotuksia, joita haluaisi liittokokouksen käsittelevän, tulee esitykset lähettää kirjallisesti liittohallitukselle () ennen helmikuun 1. päivää 2015.

SEKAKUOROPÄIVILLÄ VIELÄ TILAA

Vielä on tilaa Sekakuoropäivillä Vaasassa! Päivillä on mielenkiintoista ohjelmaa, muun muassa Marjukka Riihimäen työpaja kuoroilmaisusta ja improvisaatiosta, Hanna Remeksen paja Sibeliuksen kuoromusiikista, konsertti ja karonkka sekä sunnuntaina asiaa nuoteista monista eri näkökulmista. Päivät päätetään perinteiseen tapaan liittokokoukseen. Tule siis laulamaan, oppimaan ja viihtymään sekakuoroväen kanssa ja päättämään yhteisistä asioista!

Ilmoittautumisaika päättyy jo 15.12.2014! Lue lisää liiton nettisivuilta ja ilmoittaudu mukaan! Lisätiedot ja linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen: http://skl.sulasol.fi/tapahtumia/sekakuoropaivat_2015 

JOULULAHJAIDEOITA

Joululahjoja vielä hankkimatta? Tässä muutama lahjaidea Sekakuoroliiton toimistosta!

 Tyylikäs ja laadukas pellavainen kangaskassi sopii  hyvin  lahjaksi niin laulaville kuin muillekin ystäville!  Kassissa  kantaa kätevästi nuotit tai vaikka  ruokaostokset. Kassin hinta 15 €

Sekakuoroliiton 
juomalaulukirja 
Ota yks’ on jokaisen 
 kuorolaulajan karonkkailtojen 
pelastus! kirjanen sisältää 28 
 karonkkalaulua sekakuorolle 
sovitettuna, hinta 15 €. 


Lisää voi lukea Sekakuoroliiton nettisivuilta http://skl.sulasol.fi/tuotteet. Jos haluat lahjat ennen joulua, tilaukset tulee lähettää () viimeistään 17.12.2014!

JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS

Muistattehan käydä päivittämässä jäsenlistanne iFest-jäsenrekisteriin viimeistään 1.1.2015! Jäsenmaksulaskut tulostetaan suoraan iFestistä, eikä laskuihin tehdä muutoksia niiden lähettämisen jälkeen. Sen lisäksi, että jäsenlistalla on oikea määrä henkilöitä, kannattaa tarkastaa, että toimijat välilehdeltä löytyy kaikki yhdistyksen tärkeimmät henkilöt yhteystietoineen, jotta saamme täältä Sulasolilta ja Sekakuoroliitosta yhteyden oikeisiin henkilöihin. 

Jos tarvitsette apua tai neuvoja, ottakaa yhteyttä 
, p. 010 8200 239. 

OK-OPINTOJAKSOTUNTEJA VIELÄ RUNSAASTI KÄYTTÄMÄTTÄ

Sulasolin kiintiöön on jäämässä tälle vuodelle runsaasti käyttämättömiä OK-opintojaksotunteja. Loppu vuoden ajan tunnit ovat vapaassa käytössä. Käyttämättä jäävät tunnit alentavat Sulasolille myönnettävien tuntien määrää, joten jatkossa pyydämme kiinnittämään paremmin huomiota haettujen tuntien käyttöön. Muistattehan, että käyttämättä jäävät tunnit voi palauttaa, kunhan tekee sen ennen elokuun loppua!

TOIMISTON JOULULOMA

Sekakuoroliiton toimisto on suljettu joululoman ajan 22.12.2014–6.1.2015.
Oikein rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta!


Sekakuoroliitto ry