2/2014




Kevät on ainakin täällä eteläisessä Suomessa kääntynyt kesäksi. Siitepöly pöllyää ja linnut visertelevät, on kiivain kevätkonserttiaika. Kesänviettoon siivittäviä kuorokonsertteja on monilla paikkakunnilla tarjolla runsaasti. Kannattaa muistaa hyödyntää Sulasolin konserttikalenteria omien konserttien mainostamisessa ja lähettää konserttitiedot -osoitteeseen. 

Sulasolin toimistolle koitti iso muutos, kun lähes 30 vuotta teitä ja meitä palvellut Helena Reinikainen jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa. Tämä tietää muutoksia myös kaikille jäsenyhdistyksille, sillä Helenan tilalle ei palkata uutta työntekijää. Näin ollen jäsentiedot tulee tästä lähtien päivittää itse Sulasolin tarjoamaan iFest-jäsenrekisteriin. Lisää tietoa asiasta löytyy Sulasolin nettisivuilta: www.sulasol.fi/jasenille/jasentiedot


LIITTOKOKOUSUUTISET

Liittokokouksessa Tampereella 24.3.2014 valittiin liiton toimihenkilöt, hyväksyttiin edellisen vuodet tilinpäätös ja vuosikertomus sekä päätettiin tulevasta toiminnasta. Liiton puheenjohtajana jatkaa Sisko Nyrhilä Lapualta ja taiteellisena johtajana Hanna Remes Helsingistä. 
Hallituksen jäsenet ja varajäsenet:

Kristian Heberg, Oulu (Marjatta Hyvärinen, Oulu)
Ulla Kemoff, Vantaa (Kirsi Hiekkanen, Helsinki)
Ritva Lipasti, Koskenkorva (Marja Parkkinen, Seinäjoki)
Sirkka Mahkonen, Pori (Katja Narko, Pori)
Pekka Latvanen, Lapua (Pirkko Maunula, Lapua)
Antti Palsola, Oulu (Arttu Vilmi, Oulu)
Elina Pitkäkoski, Tampere (Tuomo Hassinen, Tampere)
Johanna Räty, Jyväskylä (Mia Kärkkäinen, Jyväskylä)
Satu Tamminen, Helsinki (Antti Pajala, Helsinki)
Sirkku Viitanen-Vanamo, Turku (Katariina Kärki-Susi, Turku)

Hallitus valitsi 1. varapuheenjohtajikseen Elina Pitkäkosken Tampereelta ja 2. Kristian Hebergin Oulusta. Työvaliokuntaan hallitus valitsi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien lisäksi Ulla Kemoffin ja Sirkku Viitanen-Vanamon.

Musiikkilautakuntaan taiteellisen johtajan lisäksi valittiin Kristian Heberg Oulusta, Hannu Ikonen Jyväskylästä, Jaakko Mäntyjärvi Helsingistä, Teija Tuukkanen Helsingistä ja varajäseniksi Elina Pitkäkoski Tampereelta ja Sanna-Maarit Hakkarainen Helsingistä.


SEKAKUOROLIITON SUUNNITELMIA

Sekakuoroliitto on valmistellut sääntöuudistusta. Uudistus pyritään saamaan seuraavan keväällä 2015 pidettävän liittokokouksen päätettäväksi. Uudistusehdotuksista saatte lisää tietoa jo ensi syksynä, jotta voitte ennen liittokokousta tutustua ehdotettaviin muutoksiin. Sääntöjen uudistuksella pyrimme lähinnä selkiyttämään liiton toimielinten rooleja ja päivittämään säännöt tähän päivään.

Samalla kun sääntöjä uudistetaan, on liitto aikeissa kehittää merkkivalikoimaa palvelemaan myös yli 30 vuotta kuoroissa laulaneita aktiiveja. Selkeästi olemme huomanneet tarpeen uusille laulajamerkeille ja elämäntapamerkille.

Sekakuoroliitto käynnistää tulevana vuonna myös lauluhaun, jolla etsitään sitä rakkainta Sekakuorolaulua, jota voimme yhdessä 60-vuotisjuhlissamme Sulasolin Laulujuhlilla 2017 laulaa. Lisää tietoa Lauluhausta on luvassa syksyllä. Voitte jo nyt kuitenkin alkaa selailla kuorokansioitanne ja laulumuistojanne rakkaimman laulun löytämiseksi!
Liiton suunnitelmiin kuuluu myös joululaulukokoelman julkaiseminen parin seuraavan vuoden aikana.


TULEVIA TAPAHTUMIA

Seuraavat Sekakuoropäivät liittokokouksineen vietetään Vaasassa helmikuun 14.–15.2.2015. Tarkempaa tietoa teemoista, koulutuksista ynnä muusta on saatavilla syksyllä. Mutta nyt jo kannattaa varata päivä kalenterista!


KOULUTUKSIA

Taloushallinnon kurssi syyskuussa Tampereella
Sulasol järjestää yhteistyössä Suomen Työväen Musiikkiliiton kanssa taloushallintopainotteisen yhdistystoiminnan kurssin Tampereella lauantaina 27.9.2014. Kurssi on tarkoitettu kaikille kuorojen ja orkestereiden hallinnossa mukana oleville, erityisesti taloudenhoitajille. Lisätietoa kurssista on luvassa kevään aikana.


Yhtyelaulukoulutus lokakuussa Vantaalla
Sulasolin Uudenmaan piiri järjestää Vantaalla 4.10.2014 Konserttitalo Martinuksessa (Martinlaaksontie 36) yhtyelaulukoulutusta valmiille lauluyhtyeille. Pääpaino koulutuksessa on mikrofonin käytössä, kouluttajina Tuukka Haapaniemi ja Keimo Joensuu. Ilmoittautumiset ja lisätiedot piirin musiikkivastaavalle:
Poimintoja OK-opintokeskuksen syksyn koulutuksista:

Opi tekemään tiedote 
29.8.2014 SPR:n koulutustila, Hietasaari, Oulu
Osallistujat oppivat tekemään tiedotteen, oikeakielisyysasioita ja missä sosiaalisen median välineissä tiedotetta kannattaa julkaista.

Mappi a vai ö? Yhdistyksen arkistoinnin perusteet
23.9.–30.10.2014, verkkokurssi
Osallistuja tietää, mikä arkisto on ja mihin sitä tarvitaan, osaa laatia yhdistykselle arkistointisuunnitelman, tietää, miten vanha ja epäjärjestyksessä oleva arkisto järjestetään, tietää pysyvästi säilytettävät asiakirjat, niiden säilytysolosuhteet ja osaa etsiä niille sopivan päätearkiston sekä tuntee arkistointiin liittyvän lainsäädännön vaatimukset.

Lisää koulutuksia, tietoa ja ilmoittautumiset: www.ok-opintokeskus.fi 


TOIMISTON KESÄLOMA

Sekakuoroliiton toimisto on kiinni kesällä 9.6.–3.8.2014! Toivotamme oikein hyvää kesää kaikille!

Sekakuoroliitto ry