Jäsenkirje 2/08
Sekakuoropäivät Lapualla 6.–8.3.2009
Perinteisiä
Sekakuoropäiviä vietetään ensi keväänä Lapualla maaliskuun toisena viikonloppuna. Sekakuoroliitto toivottaa yhdessä tapahtuman isäntäkuoron Lapuan Sekakuoron kanssa sekakuoroväen tervetulleeksi Lapualle!
Sekakuoropäivät käynnistyy perjantaina 6.3.2009 klo 18 yhtyelaulukatselmuksella kulttuurikeskus Vanhan Paukun Alajoki-salissa. Osallistumismaksu on 30 €/yhtye Sekakuoroliiton jäseniltä (40 €/yhtye muilta). Katso lisätietoja katselmuksen säännöistä.
Lauantaina 7.3.2009 vietetään koulutuspäivää kulttuurikeskus Vanhan Paukun tiloissa. SKL:n uudet merkkisuoritusvaatimukset ilmestyvät tänä syksynä ja koulutuspäivän aikana tutustutaankin uusiin merkkilauluihin. Päivän muita koulutusaiheita ovat kuorolaisen viittomakieli eli kuoronjohdon salat kuorolaisen näkökulmasta sekä englannin kielen fonetiikka Jaakko Mäntyjärven opastamana. Lisäksi kuoroyhdistysten toimihenkilöille pyritään järjestämään lyhyt katsaus yhdistyslakiin ja yhdistystoiminnan ajankohtaisiin aiheisiin.
Lapuan kaupunki kutsuu Sekakuoropäivien osallistujat kaupungin vastaanotolle lauantaina iltapäivällä. Tapahtuman pääkonsertti kuullaan Vanhan Paukun Alajoki-salissa lauantaina klo 19. Konsertissa esiintyy mm. Lapuan Sekakuoro. Joose Tammelin on sovittanut tapahtumaa varten pohjalaisen tappelulaulun, joka kuullaan konsertissa kaikkien Sekakuoropäivien osallistujien yhteisesityksenä. Illan huipentaa yhteiset iltamat kulttuurikeskuksen tiloissa.
Sunnuntaina 8.3.2009 pidetään Sekakuoroliiton sääntömääräinen liittokokous klo 11.
Tapahtuman osallistumismaksu on 40 €/hlö Sekakuoroliiton jäseniltä (50 €/hlö muilta). Osallistumismaksu sisältää koulutuksen, kaupungin vastaanoton, konsertin sekä lounaan ja tulo- ja päiväkahvit. Iltamiin myydään erikseen illalliskortteja. Majoittua voi mm. hotelli Lapuahovissa (ks.
www.lapuahovi.fi).
Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa syksyn aikana ja päättyy 31.1.2009. Ilmoittautua voi Sekakuoroliiton verkkosivuille myöhemmin syksyllä ilmestyvän sähköisen lomakkeen kautta tai seuraavan jäsenkirjeen mukana lähetettävällä ilmoittautumislomakkeella. Lisätietoja tapahtumasta löytyy syksyn aikana liiton verkkosivuilta, seuraavasta Sulasol-lehdestä sekä jäsenkirjeestä.
Tervetuloa Sekakuoropäiville Lapualle!
Uudet merkkisuoritusvaatimukset
Uudet merkkisuoritusvaatimukset on vihdoin hyväksytty ja ne ilmestyvät Sekakuoroliiton verkkosivuille syksyn aikana. Uudet vaatimukset ovat voimassa heti niiden ilmestyttyä, mutta vanhoilla vaatimuksillakin voi merkkejä suorittaa vielä tämän vuoden loppuun asti.
Sekakuoroliiton 50-vuotishistoriikki
Sekakuoroliiton 50-vuotishistoriikki julkaistaan Sulasolin liittokokouksen yhteydessä 15.11.2008 Helsingissä. Kukin jäsenyhdistys tulee saamaan syksyn aikana yhden kappaleen.
Sekakuorolauluja I -kokoelma 60 v.
Sulasolin julkaisema Sekakuorolauluja I -kokoelma täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja tapahtuman kunniaksi järjestetään Maratonkonsertti Helsingissä 14.11.2008 klo 19 hotelli Arthurin juhlasalissa. Konsertissa kuullaan kaikki kokoelman 72 laulua yhteensä kahdeksan pääkaupunkiseudun kuoron laulamana. Lippuja (8/5 €) saa Sulasolin toimistosta, kuoroilta ja ovelta.
Kansallis-Kuoro 100 vuotta
Kansallis-Kuoron 100-vuotisjuhlakonsertti pidetään 8.12.2008 Kallion kirkossa Helsingissä. Kuoro kutsuu sekakuoroväen juhlimaan kanssaan, ks. www.kansallis-kuoro.com/. Sekakuoroliitto onnittelee 100-vuotiasta jäsenkuoroaan!
Sulasol tiedottaa
Jäsenlistat Sulasoliin lokakuussa
On jälleen aika lähettää päivitetyt jäsenlistat Sulasoliin. Kuorojen lähettämien listojen perusteella postitetaan Sulasol-lehti ja laskutetaan jäsenmaksut. Jäsenlista pyydetään toimittamaan lokakuun aikana Helena Reinikaiselle esim. sähköpostitse (). Muistakaa ilmoittaa myös yhdistyksen toimihenkilöissä tapahtuneet muutokset esim. Sulasolin nettisivuilta löytyvän yhteystietolomakkeen avulla. Katso lisätietoja syyskuussa lähetetystä Sulasolin jäsentiedotteesta!
OK-tuntihakemukset
Muistattehan tehdä OK-opintokeskuksen vuoden 2009 tuntihakemukset kuorokursseja varten lokakuun aikana. Hakemukset tehdään joko Okryverkossa tai lähettämällä hakemus OK-opintokeskukseen. Tuntihakemukset koskevat nimenomaan kuorokursseja (kuten laululeirit), eivät siis opintokerhoja. Sulasol suosittaa max. 60 tunnin hakemista, jotta tunteja riittäisi kaikille Sulasolin kuoroille ja orkestereille. Katso lisätietoja Sulasolin jäsentiedotteesta ja viimeisimmän Sulasol-lehden (4/2008) sivulta 5. Jos kuoronne ei ole ennen käyttänyt OK-tukea ja asia kiinnostaa, ottakaa yhteyttä Sanna-Mari Hiekkaan (p. 010 8200 236, ), joka neuvoo mielellään OK-asioissa.
Hallintokoulutusta marraskuussa
Sulasol järjestää yhteistyössä Sulasolin Helsingin piirin kanssa hallintokoulutuksen 22.11.2008 Helsingissä. Koulutus uusitaan Kuopiossa 28.3.2009. Koulutuksen aiheina ovat mm. yhdistyslainsäädännön perusteet, yhdistysten talous ja hallinto sekä luottamusmiesten tehtävät. Koulutuksen hinta on 20 € (sis. aamukahvi ja lounas) ja ilmoittautuminen päättyy 9.11. Ilmoittautua voi osoitteeseen Lue lisää Sulasolin edellisestä jäsentiedotteesta tai Sulasol-lehdestä (4/2008) sivulta 5 tai täältä.
Tapahtumia sekakuoroille
Tampereen Sävel 2009
Tampereen Sävelen yhteydessä järjestetään kuorokatselmus 4.-7.6.2009. Katselmukseen voivat osallistua kaikki kuorot kuorotyypistä riippumatta. Ilmoittautuminen katselmukseen päättyy 27.2.2009. Lisätietoja:
www.tampere.fi/vocal.
III Kansainvälinen Harald Andersén -kamarikuorokilpailu
Sibelius-Akatemia järjestää III Kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun Helsingissä 11.–12.9.2009. Kilpailu on avoin kaikille kamarikuoroille, joissa on vähintään 16 ja enintään 40 laulajaa. Ilmoittautumisaika päättyy 30.1.2009 klo 15. Lisätietoja:
www.siba.fi/choircompetition.
Aurinkoista syksyä toivottaen,
Puheenjohtaja Maaria Manner
p. 0500 432 588
maaria.manner(at)sulasol.fi
Sulasolin liittosihteeri Sanna-Mari Hiekka
p. 010 8200 236, fax. 010 8200 222
sekakuoroliitto(at)sulasol.fi